Valitse oikea paistinpannu

Paistinpannujahan on saatavilla vaikka minkälaisia ja voi olla hankala valita itselleen juuri oikeaa pannua. Minkälainen pannu sopii omaan lieteen ja mitä ruokia pannulla haluaa valmistaa ovat normaaleja kysymyksiä kun etsitään pannua. Myös oman perheen koko vaikuttaa siihen, millainen pannun kannattaa ostaa. Olemme keränneet tähän tietoa, joiden perusteella voit helpottaa omaa päätöksentekoa. Hanki pannu ammattiliikkeestä, joka löytyy kun varaat hotellin Helsingin keskustasta ja lähdet shoppailemaan keittiökauppoihin.

Et välttämättä tarvitse montaa erilaista pannua ja yksikin pannu riittää mutta on hyvä olla ainakin kaksi erilaista pannua. Toinen pannu kannattaa hankkia ruokien valmistamiseen, joita ei ruskisteta eli niitä ei paisteta kovassa lämmössä. Tällainen pannu voi hyvin olla nykyaikainen pinnoitettu pannu. Pinnoitetusta pannusta ruoka liukuu helposti poist eikä tartu siihen lainkaan kiinni. Kovilla lämmöillä voi pinnoitettuun pannuun tarttua esimerkiksi pihvit kiinni, joten näitä ruokia varten voi olla hyvä valita toista materiaalia oleva pannu. 

Todellinen klassikko on valurautapannu. Se on täyttä terästä eikä sisällä mitään ylimääräistä. Se ei myöskään ole pinnoitettu millään aineella mutta hyvänä ominaisuutena on, että se kestää todella korkeita lämpötiloja. Valurautapannuun muodostuu ajan saatossa rasvan kautta pinta, joka estää ruokaa tarttumasta siihen kun sitä paistetaan tai ruskistetaan. Valurautapannu ja nykyisin saatavilla olevat hiiliteräspannut soveltuvat hyvin paistamiseen mutta ei esimerkiksi kastikkeen tekoon. Ne kannattaa edelleen valmistaa pinnoitetulla pannulla tai paistokasarissa.

Huomioi myös pannujen valinnassa niiden koko ja soveltuvuus omalle liedelle. Kaikkia pannuja ei voi käyttää kaikilla liesillä. Tämä asia on hyvä selvittää ennen kaupoille lähtöä. Mieti myös, minkä kokoinen pannu pitää olla. Jos esimerkiksi perheesi on iso, sinun voi olla järkevä hankkia isommat pannut, jotta pystyt valmistamaan ruokia koko perheelle. Yksineläjälle tai pariskunnalle tietenkin riittävät pienemmän pannut.