Koti kevätkuntoon

Näin kevään korvalla huomaan, että sekä vaimoni ja minä alamme kaivata kotiimme jotakin uutta. Tuntuu siltä, että pitkän ja synkän talven jälkeen olisi aika uudistaa kodin sisustusta, maalata ehkä pinta tai pari tai piristää makuuhuonetta uudella tapetilla. Tiedän, että emme ole yksin näiden ajatusten kanssa: kevät on suosituinta aikaa tehdä erilaisia remontteja ja muutostöitä kotiin. Siksi kevät onkin remonttiliikkeiden kovinta sesonkia, jolloin tavara vaihtaa omistajaa ja tyytyväiset remontoijat pääsevät puuhailemaan kodin kanssa.

Tänä keväänä olemme suunnitelleen kylpyhuoneen kevyttä remonttia. Talossa tehtiin ikkunaremontti vuosi sitten, mutta emme ole tyytyväisiä kylpyhuoneen ikkunanpielien viimeistelyyn. Tänä keväänä on siis korkea aika ottaa yhteyttä urakoitsijaan ja pyytää korjaamaan pielet. Lisäksi tarkoituksenamme olisi korjata repsottavat saumaukset ja tehdä saunalle kunnon tehopuhdistus!

Olohuoneemme kaipaa myös uudistusta. Olemme katselleet jo pitkään uutta televisiota nettikaupoista, sillä omamme alkaa tuntua auttamattomasti liian pieneltä ja nuhjuiselta. Uusissa televisioissa on paljon sellaisia ominaisuuksia, joille tulisi paljon käyttöä. Olemme tehneet paljon vertailua eri verkkokaupoissa, esimerkiksi https://www.veikonkone.fi/-verkkokaupassa, jotta teemme varmasti parhaan mahdollisen ostopäätöksen television suhteen.

Aiomme myös tapetoida eteisen seinät. Tällä hetkellä niissä on sininen kuultomaali, joka on kyllästyttänyt meitä jo pidemmän aikaa. Tapetiksi olemme suunnitelleet tummansinistä, melko näyttävää tapettikokonaisuutta, joka herättää varmasti huomiota kaikkien kesken, jotka kotonamme vierailevat. Tapetointi on onneksi puuhaa, jonka osaa itsekin muutaman epäonnistumisen jälkeen tehdä.

Toivottavasti tämä postaus innosti myös sinua miettimään, mitä uutta kotisi kaipaisi juuri tänä keväänä! Toisinaan pelkkä suursiivous riittää tuomaan uuden, raikkaan ilmeen mutta joskus on hyvä tehdä kunnon muutoksia.